27. joulukuuta 2015

Joulusukat + tiimalasikantapää


Juuri ennen aattoa sain kuin sainkin valmiiksi jouluisen fiiliksen sukat. Löysin pinterestistä ruutupiirroskuvan jossa oli tuo upea peuran kuva. Ihastuin siihen ja näin sain ispiksen joulutunnelmaisiin sukkiin. Koko sukkaa en halunnut peuran kuvilla täyttää joten vain yhdet peurat per sukka ja muuta härpäkettä sitten reilusti ympärille. Tein peurat vieläpä vastakkaisille puolille ja toistensa peilikuviksi. 






Varressa on valepalmikkopitsiä. Taitavat olla ensimmäiset sukat joihin teen palmikkomaisen resorin. Aiemmin muuten olen kyllä käyttänyt valepalmikkoa vaikka ja missä. 


Aiemmin opettelin uutena asiana sukan aloittamisen kärjestä jämälankajoulukalenterisukkaprojektissa (mikä muuten jäi päivään 10. erinäisten syiden takia, jospa ensi vuonna paremmalla menestyksellä). Nyt otin tähän haasteeksi opetella tiimalasikantapään neulomisen. Aina olen saanut hienoja sukkia aikaiseksi niinsillä tavallisellakin kantapäällä, mutta onhan niitä vaihtoehtoja kiva olla. Etenkin jos alan enemmänkin tekemään sukkia kärjestä varteenpäin. 

Muistan joskus vuosia sitten tiimalasikantapään tekoa kirjallisten ohjeiden avulla, mutta siitä ei tullut sitten yhtikäs mitään. Nyt etsin heti käsiini video-ohjeen. 
Alla oleva video oli selkeä ja onnistuin kantapäässä heti. Ei tullut ehkä kaunein, mutta ei katastrofikaan. 
Harjoitus tekee sitten mestarin. :)




11. joulukuuta 2015

Joululahjasukat isälle vol.2


Toisetkin isän joululahjasukat ovat olleet  valmiina jo reippaan viikon mutta tänne sain ne esille vasta !nyt! 


Päätin tehdä simppeliä raitaa eikä liian räikeillä väreillä, jotta isä kehtaa näitä jalassaan pitääkin. Hän ei nimittäin ole mikään väri-iloittelija. Vihreä on kuitenkin isän lempiväri, joten ei ollut jämälankavalikoimista vaikeuksia päättää mistä väristä raitoja tekee. 


Sitten värkkäilin molemmat sukkaparit vielä "pakettiin". Rakastan lahjojen paketoimista. Nyt päädyin käyttämään pelkästään leveää nauhaa, mutta silläkin saa lahjan somaan pakettiin näyttävästi.


1. joulukuuta 2015

Joulukalenterisukka ja uuden oppimista

Joulukuun ensimmäinen päivä ja heti aamusta starttasin Missä neuloimme kerran -blogin joulukalenterisukkien teon. Ensin ei ollut tarkoitukseni osallisua tähän, mutta kun tämä päivä koitti niin en malttanut olla hyppäämättä mukaan. Niinpä ensimmäisen luukun jälkeen ensimmäisen sukkani aloitus näyttää tältä.


Aiemmin en ole tehnytkään sukkia varpaista varteen, joten tulee sellainenkin opeteltua tässä samalla vihdoin ja viimein. Tarkoitukseni on ollut se opetella jo aikapäiviä sitten, mutta aina on sukka lähtenyt neuloutumaan perinteisesti varresta alapäin. Onneksi Missä neuloimme kerran - blogissa on myös kaikki tarvittavat linkit jos jotain juttua ei osaakaan. Kuten tämä kärkialoitus. Se olikin helppo tehdä ja onnistui heti kerralla hienosti. 

Tarkoitukseni oli tehdä tätä sukkaa kirjoneulekuvioiden kanssa, mutta silloin tämä olisi tarvinnut enemmän silmukoita. Teen vähän paksummilla langoilla, joten minun oli pakko vähentää silmukkamäärää 68:sta 56:een, jottei sukasta tulisi liian isoa. Suurimmaksi osaksi nämä siis varmaan jää raitasukiksi ellei vastaan tule kuviota jonka voin soveltaa omaan silmukkamäärää sopivaksi. 

Saa siis nähdä mitä tuleman pitää. 
Joka tapauksessa olen tästä joulukalenterista erittäin innoissani ja yritän kovasti toteuttaa sitä ajallaan.