27. marraskuuta 2015

Joululahjasukat isälle vol. 1

Jos oikein muistan, tein isälle viimeksi villasukat isänpäivälahjaksi neljä vuotta sitten. Onkin siis korkea aika tehdä hänelle uudet sellaiset, ja vieläpä kahdet parit. Ensimmäiset valmistuivat tänään ja seuraavat aloitan heti perään, jotta varmasti ehtivät valmistua jouluun. 


Näiden sukkien malli on kokonaan oma pikainen kehitelmä lennosta, sillä heti ostettuani langan (Katia Socks Leaves) oli päästävä äkkiä neulomaan. Inspiraatiokuvien tai ohjeiden etsiminen sai jäädä sikseen. Seuraavat sukat suunnittelen sitten vähän huolellisemmin vaikkei näissäkään sinänsä mitään vikaa ole. Lanka oli muuten tosi ihanaa ja onkin kiva että sitä jäi noinkin paljon kerästä jäljelle johonkin muuhun työhön. 


Miehen kokoinen jalka puuttui postauksen aikana talosta, joten työnsin pari pientä lankakerää sukanvarteen, jotta saan vähän paremmin kuvattua miltä pintakuvio jalassa näyttää. Tätä kuviota on siis koko varsi ympäri ja jalkaterän päällä. 


22. marraskuuta 2015

Neulotun sydämen ohje

En ole ennen ohjeita kirjoitellut, mutta toivottavasti sain selkeästi ilmaistua mitä pitää mitenkin tehdä. Tahdon tämän kuitenkin jakaa, jos joku muukin intoutuu sydämien näpertelyyn. Jos ihmetyksen aiheita löytyy, vastaan mielelläni kysymyksiin. 


Luo kolme silmukkaa.

1. krs      3o
2. krs      3n
3. krs      1o, luo 1 s, 1o, luo 1 s, 1o
4. krs      5n
5. krs      1o, luo 1 s, 3o, luo 1 s, 1o
6. krs      7n
7. krs      1o, luo 1 s, 5o, luo 1 s, 1o
8. krs      9n
9. krs      1o, luo 1 s, 7o, luo 1 s, 1o
10. krs    11n 
11. krs    6o, luo 1 s, 5o
12. krs    12n
13. krs    12o
14. krs    12n
15. krs    5o, luo 1 s, 1o (jätä loput 6s vasemman puoleiselle puikolle odottamaan ja jatka neulomista vain oikean puikon silmukoilla)
16. krs    7n
17. krs    7o
18. krs    7n
19. krs    2o yhteen (kavennus kallistuu vasemmalle), 3o yhteen (keskitetty kavennus*), 2o yhteen (kavennus kallistuu oikealle)
20. krs    nosta 2 ensimmäistä silmukkaa puikolle, neulo kolmas silmukka nurin ja vedä nostetun silmukat nurin neulotun yli

Päättele lanka ja neulo toinen puoli sydämestä loppuun. 
Tee 15. krs 1o, luo 1 s, 5o  ja jatka ohjetta 16. krs eteenpäin.

* Kaikki kavennustavat Modan neulekoulussa, Tämä keskitetty kavennus  on sivun lopussa nimellä kärkikavennustapa 3. 



Kun lisään silmukan sydämeen, teen lisäyksen aina edellisen kerroksen silmukkaan (kuvassa nuolilla osoitettuihin silmukoihin molemmilla reunoilla). Niin tulee siistiä jälkeä eikä jää reikää. 


Ensimmäisessä kuvassa aloitan sydämen puolikkaiden teon. Kun puolet silmukoista odottavat toisella puikolla, toisen puoliskon neulomiseen tarvitsee kolmannen puikon. Toisessa kuvassa on juuri tehty kerroksen 19 kavennukset.


Valmiita sydämen puolikkaita tarvitsee tehdä kaksi kappaletta. Neulomisesta jääneitä langanpätkiä ei tarvitse alkaa turhaan päättelemään piiloon sillä ne voi kääntää puolikkaita yhdistäessä sydämen sisään.


Aseta sydämet nurjat puolet vastakkain ja aloita yhteenvirkkaaminen alakärjestä.
Virkkaa sydämet yhteen piilosilmukoilla neuloksen reunimmaisita silmukoista. 
Jätä puolikas sivu auki ja täytä sydän vanulla. 
Täytön jälkeen virkkaa reuna loppuun ja piilota päätelty lanka neulalla vetämällä se sydämen sisään. Kiinnitä ripustuslanka.






18. marraskuuta 2015

Pehmeitä sydänkoristeita

Aloitin jo joulutunnelmoinnin värkkäilemällä pieniä sydänkoristeita. Neulomalla tietenkin ;)
Yritin kovasti etsiä netistä sopivaa sydänmallia, mutta niissä mitä löysin oli jotain pielessä sydämen muodossa tai toteutustavassa muuten tai sitten en osannut seurata ohjeita. Näin ollen päädyin taas kehittelemään sydämeni itse ja niistä tulikin tosi ihania. Jaan oman mallini näiden sydänten tekoon omassa postauksessani, jonka julkaisen viikonloppuna sunnuntaina. 


Langaksi pikkusydämiin valikoitui Schachenmayr Select Mariette-lanka minkä löysin kaupungin lankakupasta Pitsi ja Palmikko. Lanka tuntui ihanalta ja pienet paljetit tuovat hiukan blingblingiä mukaan. Valitettavasti se ei juurikaan näissä kuvissa näy. Vaikka alunperin halusin väreiksi suunnittelin punaisen, tummanharmaan ja valkoisen, käy tuo vaaleanharmaa valkoisen tilalta oikein hyvin.



Asettelin ne jo nyt metsästä napattuihin oksiin roikkumaan ja niistä ne pomppaavat joulun tullessa kuusenkoristeiksi.



16. marraskuuta 2015

Neulontakirjallisuutta.

En ole mikään  neulekirjojen tai lehtien suurkuluttaja, sillä nykyisin varmaan aika monien tavoin etsin neuleohjeet ja inspiraatiot netistä löytyviltä sivuilta ja kuvista. Pari aiheeseen liittyvää kirjaa tietty löytyy hyllystä ja nyt määrä lisääntyi kahdella. 

Pirjo Iivosen Unelmien Silmukat - kirja on ollut must have-listallani jo pitkän aikaan. Vaikka kovasti kirjaa halusinkin sain aikaiseksi sen hankkimisen vasta nyt. Syynä siihen miksi olen kirjan halunnut on oikeastaan vain yksi sukkamalli. 


Nimittäin Kesän muisto-sukat. Olen käynyt monet kerrat kuolaamassa näiden sukkien kuvia Pirjon Raverly-sivulla. Nämä on pakko tehdä joskus itselle. Kivointa kirjassa on, että Pirjon suunnittelmissa sukissa on usein erikoisia jujuja ja mielenkiintoisia tekniikoita, joihin en ole ennen törmännyt. Mielenkiintoista tekemistä riittää siis paljon. 


Muita mielestäni kauneimpia malleja kirjassa ovat..

Sydänkäpynen


Maininki


Melodia


Sukkakirjan kylkeen tilasin vähän heräteostoksena Islantilaisia neuleita - kirjan. En koe itseäni kovinkaan lahjakkaaksi paitojen neulojaksi sillä koskaan en ole saanut tehtyä sellaista loppuun saakka. Ne meinaavat tuntua itselle vähän pitkäveteisiltä tehdä. Nytkin tuolla lojuu pari keskeneräistä, jotka tällä kertaa ovat sen verran lupaavassa vaiheessa, että ne joskus voisin jopa valmiiksi saada. 

Islantilaiset villapaidat ovat mielestäni kauniita olen pitkään halunnut sellaisen tehdä. Nyt tosin projekteja on sen verran monia meneillään, että jätän suosiolla tämän paitaprojektin ensi talveen. Kun sen aika tulee, on hyvä tietää, että hyllystä löytyy valmiina kirja pullollaan ihania ohjeita. 
Alla niistä muutamia. 






9. marraskuuta 2015

Nippu sukkia äidille.

Viikonloppuna kävin viemässä äidille valmiiksi saamani kolmet sukkaparit. 
Yhdet näiden jämiksistä ovat vielä tuloillaan. 

Ylimmät esittelinkin blogissa jo aiemmin Pikaiset perussukat-postauksessa heti ne valmiiksi saatuani.


Ja tässä seuraavat kaksi paria omistajansa jaloissa. Hyvältä näyttää vaikka itse sanonkin. Oli kivaa neuloa jotain nopeaa ja yksinkertaista. Silti lopputuloksesta voi tulla näyttävä, siksi nuo valkoiset sukat ovatkin näistä lempparini. 



Siinä vielä pari kuvatusta kaikista läjässä. Pienen maininnan anna myös parisen vuotta sitten neulomalleni tyynynpäälliselle, joka näkyy kuvissa taustalla. Niitä tein kahdet äidille ja ovat näemmä kelvanneet sohvalle nököttämään edelleenkin.