21. tammikuuta 2016

Kesän muistot

 Näin kovilla pakkasilla alkaa väkisinkin kaipaamaan kesän ihanuutta. 
Minä ainakin olen ehottomasti kesäihmisiä ja mikäs sen mukavampaa kuin muistella kesää neulomalla kesän muisto-sukat. 


Väriksi valikoitui ihana vaalea mintunvihreä Novitan Nalle- lanka, jonka olin vuoden lopulla löytänyt lankojen pop up- myymälästä. Sukkien ohjeen löytää Pirjo Iivosen Unelmieni silmukat - haaveista sukiksi -kirjasta. Myös Raverlyssa on sivu sukille, josta voi ihailla Iivosen alkuperäisiä sukkia. Ohje kuitenkin löytyy vain kirjasta. 


Alunperin ajattelin, että kerrankin teen sukat jotka teen täysin ohjeen mukaan, mutta eihän siinä lopulta käynytkään niin. Kun ohjeen mukaan aloin tekemään tuota korsikuviota, jokin ei ihan täsmännyt. Joko ohjeessa oli pikkuvika tai luultavammin itse en vain ymmärtänyt. Piti siis itse pähkäillä miten saan lehdykät ja varren kohtaamaan toisensa oikein, koska ohjetta seuraamalla en saanut niitä kohdilleen. Päädyinpä sitten taas tekemään sukan oman mieleni mukaan. 


Omissa sukissani korret alkaa heti varsiresorin jälkeen ja niitä on eri määrä. Varressa yksi vähemmän, mutta jalkaterän päällä niitä jatkuu kolmen sijaan neljä. Pienien alun ongelmien jälkeen sukista tuli erittäinkin sopivat ja kauniit. Tykkään kuviosta todella paljon. 


7. tammikuuta 2016

Magnolia-lapaset

Aiemmin tehty Magnolia-pipo tarvitsee kaverikseen tietysti lapaset ja näillä paukkupakkasilla mitä paksummat ne ovat sen parempi, joten samaan syssyyn tekaisin vielä aluslapaset niille. 
Nämä aluslapaset tein neulomalla yhdessä sekä Novitan rose mohair- ja seiskaveikkalankaa. Tulee veikeän eläväinen pintakuviointi, kun sävyt ovat toisistaan poikkeavia ja silmukassa päällimmäiseksi jäävä lanka vaihtelee. 


Aluslapasten päälle tulee sitten itse se magnolia-lapanen ja sen neuloin kuvassa näkyvällä langalla, joka oli muuten erittäin ihanaa neulottavaa. Lanka on mukavan soljuvaa ja pehmeää neulottavaa ja silmukat jäävät erittäin tasaisiksi. 


Lapasille taisi olla olemassa Raverlyssa omakin ohjeensa, mutta en sellaista tarvinnut, vaan otin pipon ohjeesta kuvion ja siirsin sen lapasen päälipuolelle. Kämmenosa on sileää neulosta. Ei ollut hankaluuksia soveltaessa sillä silmukkamäärät kuviossa sopivat juuri passelisti lapasen haluttuun kokoon. Päällys- ja aluslapasia en koskaan neulo suoraan yhteen, jotta mahdollisuus kaikkien lapasten vaihtelussa säilyy rajoittamattomana. 


 Paksuutta näissä riittää ja ovatkin superlämpöiset. Pyöräillessä kovimmissa pakkaisssa käytän tuulenläpäisemättömiä rukkasia, mutta vähän leudommilla keleillä käytän näitä varmasti silloinkin. 
Ranneosan jätin tarkoituksella lyhyeksi sillä takeissani on riittävän pitkät hihat enkä tykkää jos menevät ryttyyn hihojan vasten. 




1. tammikuuta 2016

Ylivoimainen lempparipipo!

Ihanaa juuri alkanutta vuotta!!
Neulontaharrastus jatkuu voimisssaan edelleen. 


Pakkaset ovat viimein alkaneet paukkua ja korvani kaipasivat lämmintä ja hyvin päähän sopivaa pipoa. Tällä kertaa sen sijaan, että etsin uutta ohjetta tai ideaa päätin luottaa vanhaan hyväksi havaittuun ohjeeseen; Magnoliaan

Vanhan Magnolia-pipon tein valkoisesta langasta ja se on niin paljon käytetty, että oli jo nukkavierun näköinen ja vähän värjääntynytkin. Se on ollut ehdoton lempparipipo. Malli on kauniin näköinen ja ennen kaikkea erittäin helppo ja nopea tehdä. 



Tämän tein tummanharmaasta Dropsin Big Fabelista. Omaani olen tehnyt ohjeesta poikkeavan resorin niin että kuvio alkaa rakentumaan kauniisti suoraan resorista. Kerroksia tein myös pari mallikertaa enemmän, jotta hiuksille on riittävästi tilaa kun ne ovat ponnarilla. 


Kuva on kökkö, mutta tykkään myös todella paljon tuosta pipon lopun kavennuksesta, kuin kukkanen.