6. toukokuuta 2016

Mandala Madness CAL 2016

Huijui, kun on viimeisimmästä postauksestani vierähtänyt aikaa paljon. No ehkei kolmisen viikkoa ole liikaa mutta minusta se tuntuu ikuisuudelta. Työn alla vain on isompia projekteja, joita en tunnu saavani eteenpäin millään vaikka vähän väliä ne minun käsissäni ovatkin. Sehän siinä taitaa jarruttaakin kun jatkettavia töitä löytyy monta. 
No, mutta hitaasti hyvä tulee, taisi sanonta niin mennä. 

En tykkää mitään keskeneräistä blogissa liiemmin esitellä, mutta tämä ilmoitus sitä vähän vaatii. 
Lähdin nimittäin seitsemän viikkoa jälkijunassa mukaan Mandala Madnessiin joka on tämä vuoden Crochet-A-Long projekti. Tästä tulee valmiina siis ympyrän muotoinen peitto. 


Mukaan virkkaamaan voi liittyä milloin vain ja omaan tahtiinsa tietenkin. Joka viikko julkaistaan yksi osa ohjetta ja nyt meneillään on viikko 8 joka julkaistiin eilen. 
Kaikki ohjeet löytyy tämän linkin takaa ---> Mandala Madness 
Ohjeet ovat käännetty myös suomeksi :)

Itse liityin mukaan viikko sitten ja nyt olen saanut ohjeen numero neljä valmiiksi. Todellista hulluutta tämä onkin, ainakin itselle, sillä en ole hirvittävän kokenut virkkaaja, joten nenä tiukasti ohjeessa mennään ja tahti on jokseenkin hidasta, mutta olen tästä silti todella innoissani. 


Aikamoinen väri-iloittelu/oksennushan tästä tulee riippuen miltä kantilta työtä katsoo. Kivalta näyttää vielä tässä vaiheessa. Tämä  on nyt se työ johon kulutan ylimääräisiä langanjämiä ja keriäni. Mitään uutta en tule tätä varten ostamaan.