7. tammikuuta 2016

Magnolia-lapaset

Aiemmin tehty Magnolia-pipo tarvitsee kaverikseen tietysti lapaset ja näillä paukkupakkasilla mitä paksummat ne ovat sen parempi, joten samaan syssyyn tekaisin vielä aluslapaset niille. 
Nämä aluslapaset tein neulomalla yhdessä sekä Novitan rose mohair- ja seiskaveikkalankaa. Tulee veikeän eläväinen pintakuviointi, kun sävyt ovat toisistaan poikkeavia ja silmukassa päällimmäiseksi jäävä lanka vaihtelee. 


Aluslapasten päälle tulee sitten itse se magnolia-lapanen ja sen neuloin kuvassa näkyvällä langalla, joka oli muuten erittäin ihanaa neulottavaa. Lanka on mukavan soljuvaa ja pehmeää neulottavaa ja silmukat jäävät erittäin tasaisiksi. 


Lapasille taisi olla olemassa Raverlyssa omakin ohjeensa, mutta en sellaista tarvinnut, vaan otin pipon ohjeesta kuvion ja siirsin sen lapasen päälipuolelle. Kämmenosa on sileää neulosta. Ei ollut hankaluuksia soveltaessa sillä silmukkamäärät kuviossa sopivat juuri passelisti lapasen haluttuun kokoon. Päällys- ja aluslapasia en koskaan neulo suoraan yhteen, jotta mahdollisuus kaikkien lapasten vaihtelussa säilyy rajoittamattomana. 


 Paksuutta näissä riittää ja ovatkin superlämpöiset. Pyöräillessä kovimmissa pakkaisssa käytän tuulenläpäisemättömiä rukkasia, mutta vähän leudommilla keleillä käytän näitä varmasti silloinkin. 
Ranneosan jätin tarkoituksella lyhyeksi sillä takeissani on riittävän pitkät hihat enkä tykkää jos menevät ryttyyn hihojan vasten. 




5 kommenttia:

  1. Ihanat ovat sekä aluslapaset että päälliset! (: Kivaa kun on pipo ja lapaset, jotka sopii yhteen. Tosi nätit. (:

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat lapaset! Langasta ihan näkee, kuinka mukavaa neulottavaa se olisi :)

    VastaaPoista
  3. Onko mahdollista, että hiukan avaat neulemallia?

    VastaaPoista
  4. OI miten kauniita. Ihana idea yhdistellä noita keskenään. Lopputulos mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä lapaset ovat oleet kovassa käytössä joka päivä. ja tuo kuvio on kaunis ja helppo soveltaa moneen työhön :)

      Poista