16. helmikuuta 2016

Yksinkertainen on kaunista

Anelmaisten teosta jäi lankoja reippaasti jäljelle, joten tein ystävälleni vielä kirjoneulelapaset niistä. 


Yleensä tykkään tehdä monimutkaisempia kuvioita ja joskus päädyn tekemään vähemmän sijasta enemmän. Aloitan mielessäni kuva esimerkiksi yksinkertaisesta sukasta pienellä kuvioraidalla ja lopputulos onkin sitten täynnä kaikenlaista. Kaukana simppelistä. 

Nyt menikin toisinpäin ja lapasia aloittaessa minulla oli vaikka millaisia kuviooita ja kiemuroita päässä ja paperilla. Lopulta päädyinkin tekemään vain simppelit kuvioraidat kahdella värillä ja miten olenkaan onnellinen lopputuloksesta. Ne ovat yksinkertaiset ja silti tai juuri siksi omaan silmääni äärettömän kauniit. 



Tarvitsee värkkäillä itsellenikin samantyyliset. Minulla kun on kohta enemmän parittomia lapasia kuin parillisia, kun onnistun näitä ikävästi hukkailemaan. 



5 kommenttia:

  1. Tosi kauniit lapaset! (: Yksinkertaisin on joskus kaunein. Itsekin huomasin, että omissa lapasissa on vähän vajausta, pitäisi tehdä jotkut uudet ihan rytykäyttöön ja ehkä toiset vähän siistimmät... Pohditaan, pohditaan.

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit lapaset sait aikaan!

    VastaaPoista
  3. Sulle löytyis blogisi tarina-haaste täältä: http://a-bstrakti.blogspot.fi/2016/02/abstraktin-tarina.html :)

    VastaaPoista