9. maaliskuuta 2015

Kevätpistos vai ompelutauti?

Muhun iski viikonloppuna jokin ihmeellinen tauti. 
Neuloosi taitaa hellittää otettaan näin kevään korvilla, mutta jotain käsityö puuhaketta haluaisin olla kokoajan tekemässä. Niinpä sitten tämän kummallisen uuden taudin iskemänä menin ja ostin itselleni ompelukoneen.


Mitä ihmettä!?!

Viimeksi olen kyseiseen koneeseen koskenut yläastella kässän tunneilla eli ainakin kymmenen vuotta sitten.
 Huihui! 

Oli kyllä jännät paikat alkaa kokeilemaan konetta, kun vähän pelottikin. Aina minua on kaikki koneet vähän pelottaneet ja niiden käytön aloittaminen luo kovia jännitystiloja. En sen enempää asiaa selittele tässä, mutta aikoinaan en edes kahvia uskaltanut ottaa kahviautomaateista. Olen outo! I know!
Lisäjännitystä toi se, kun juurikin niillä yläasteen kässäntunneilla kerran kesken ompelun neula katkesi ja lensi suoraan keskelle otsaa silmien välin kohdalle. Siinä vähän säikähti.


Onneksi tämä Singerin kone on yksinkertainen ja helppokäyttöinen niinkuin koneen kyljessäkin sanotaan. Ohjekirjanenkin oli erittäin hyödyllinen ja seurasinkin erittäin tarkkaan siitä kaikki vaiheet kuinka langat laitetaan ja ompelu aloitetaan. 
Olihan siitä viime kerrasta aikaa.

Hyvin lähti homma surruttelemaan. Ensimmäisenä työnäni korjasin avomiehen kotihousujen riekaleiksi kuluneet lahkeet. 
Korjatahan ne piti, kun ei mies suostu lempparihousujaan uusiin vaihtamaan.
 Jälki oli kammottavaa, mutta tästä se lähtee. 



1 kommentti:

  1. Onnittelut uutukaisesta " parhaasta kaverista" ! Ompelu on ihan parasta!

    VastaaPoista